Tänään pyörähdettiin Hollolan pentunäyttelyssä. Kuuma oli, mutta kivaa myös. Mitään huimia tuloksia ei tullut (tai no, Mooncrest Windy Charmer oli VSP) Mutta siis tarkoitin näillä ihan omilla koirilla. Niilo parka oli aivan ihmeissään missä ollaan ja mitä pitää tehdä. Ja Melda tuttuun tyyliin näytti kuinka se osaa keikkua kahdella tassulla. Intoa kuitenkin oli ja molemmat koirat sai hyvät arvostelut, mistä olen iloinen.

Kotiin päästyä vetäisin pikku tirsat ja painuin oman porukan, joka oli kiltisti kotona, kanssa metsään. Ja tietenkin kävin katsomassa mitä sammakkovauvoille kuuluu. Maidakin päätti katsoa oikein tarkasti ja pulahti sinne ojaan. Onneksi oli niin kuuma ilma, että ehkä pieni virkistyminen paikallisessa pikkuojassa ei haitannut.

Metsässä oli jo mustikanvarvuissa kukkiennuput! Ja linnunmunan palojakin löytyi. koirat leikkivät kävyillä ja sain kuningasajatuksen ja keräsin muutaman mukaan, ajatuksena että näillä on kiva leikkiä kotonakin. No niinpä, miksi ihmeessä ne koirat ei siellä metsässä silsua niitä käpyjä tuhannen paloiksi? Kotona olikin hetken päästä mukava siivous operaatio, kun käpyjen raatoja lojui lattialla ja sängyllä.. Vaihdoin kävyt vessapaperirullien hylsyihin, joihin piilotin nappuloita, huomattavasti siistimpää leikkiä se!

Pellolla kävellessä olen seurannut sammakonkutujen kehitystä ja tänään siellä kuhisi pieniä kuoriutuneita nuijapäitä! Ne ei vielä päässeet uimaan, vaan olivat kiinni siinä kudussa, ilmeisesti söivät sitä pois ympäriltään,ja kova vilske kävi.
Olen aina pitänyt sammakoista, pienenä Kuopiossa asuessa kävin katselemassa (ja pyydystämässä) niitä talon takana alkavalta suolta. Joskus omakotitalossa asuessa koitin jopa kasvattaa kudusta sammakoita, mutta en onnistunut, en varmaan tiennyt tarpeeksi sammakkovauvojen ruokinnasta.
Nykyään olen ajatellut hankkia akvaarion ja sinne sammakoita, (tai sitten niitä salamantereita) ihan jostain eläinkaupasta, ei taitaisi olla edes kovin laillista napata ulkoa sammakoita, ja ei ne varmaan viihtyisi edes missään akvaariossa.

Koirat ei ymmärtäneet mitä keikuin siellä ojan laidalla. Vasta kun jostain puskista ilmestyi sorsa, ne katsoivat että ai äiskäri metsästi paistia!
Lammella oli lisää sorsia, joita koirat kyttäsivät silmäkovana, jos vaikka oltais yksi saatu iltapalaksi.. Onneksi ne sorsat pysyi siellä jorpakossaan.

Eilen illalla kävin Maidan kanssa moikkaamassa velipoika Hynystä. Hynynen tarvitsi naamatrimmauksen, ainakin ihmisten mielestä, herra itse oli täysin toista mieltä! Pitkään aikaan en olekaan joutunut vääntämään niin kovasti koiran kanssa, kun eilen, että sain naaman ajettua. Täytynee vähän useammin käydä leikkimässä parturia.

Muuten Hynynen oli oikein ihana. Se on tosi rauhallinen poika, joka tykkää tarkkailla mieluummin kuin toimia. Vaikka kyllä sitten virtaa löytyy, kun kaverina asuva pinseri yllyttää leikkiin. Maida pieni sai pinseristä itselleen ihailijan. Roby pinseri meni Maidan perässä ja pesi naaman ja korvat. Mai ei alkuun ollut kovin yhteistyöhaluinen, mutta loppuillasta se jo maksi onnellisina lattialla, kun Roby nuoli sen naamaa.

Tänään loppuu meidän pentupaina vähäksi aikaa, kun Tara menee takaisin kotiinsa. Maida jää varmasti kaipaamaan siskoa ja yhteisiä leikkejä. vaikka toisaalta sitten maida saa syödä itse ruokansa, Tara kun on aika kova tyttö syömään. Maida on monta kertaa katsonut hämmästyneenä, kun Tara on tyhjentänyt oman kipponsa ja sitten vielä Maidankin ruuat. Viimeksi tänään Maida katsoi mua keitiössä sen näköisenä, että en saanut syötyä, kun sisko vei kaikki. Piti laittaa Maille lisää ruokaa ja pitää Tara sylissä sen aikaa että Maibin kuppi oli tyhjä.

Iltapäivällä otin pikkulikat ja lähdin bussilla viemään Taran takaisin kotiinsa. Neidit osaa olla niin hienosti bussissa sylissä. Kotiin päästyään Tara riehui tovin ja sammui sitten sohvalle. Taisi olla aika rankka viikonloppu muotinäytöksineen ja kyläilyineen. maidakin otti pikku tirsat ennenkuin lähdettiin taas kotiin. Varmasti sekin on aika poikki leikkiviikonlopun jäljiltä.

Tänään on ihana auringonpaiste, ja koirien kanssa oli aamulla mahtavaa tehdä kunnon metsälenkki. Kotiin tultua hajosi kuitenkin keittiön lasipöytä. Siirsin vaan pöytää ja hups, olikin lasi siinä lattialla palasina.
Ja tottakai se hajosi semmoisiksi pieneksi teräviksi muruiksi pitkin lattiaa. Ei muuta kun portti äkkiä oven eteen ja imuroimaan.

Koirat katteli olkkarin puolelta sellasella ilmeellä, että tuon teit kyllä tahallas, kun meille piti antaa ruokaa. Onneksi kukaan koira ei ollut keittiössä, kun vahinko tapahtui.
Mua ei niinkään harmita tuon pöydän hajoaminen, ruma kun riihipiru se oli ja nyt on sitten hyvä syy hankkia uusi keittiönpöytä. Se mikä harmittaa oli arabian myrnalautanen. Se oli saintpaulian alla kukkalautasena ja meni siinä rytäkässä tietysti rikki.

Tara tuli meille hoitoon, eilen ja viipyy sunnuntaihin asti. Sen emäntä lähti matkustelemaan ja arveli että on helpompaa, jos Tara jää hoitoon. joopa kenelle on helppoa kenelle ei. Maidalle ja Taralle tämä viikonloppu kyllä käy ihan työstä. Koko eilisen illan neidit leikki paini- ja takaa-ajoleikkejä ja yöunien jälkeen (onneksi malttaoivat yöllä sentään nukkua) touhu jatkui. Luulenm että mun töissä ollessa on täällä on myös aika lailla riekuttu, ainakin siitä päätellen että lelut ja luut oli viskottu ympäri kämppää.

Tara on kyllä mainio tyyppi, aika omapäinen ja kova syömään! Täytyy sanoa, että Taran emäntä on varmaan välillä aika kovilla tuon viipottajan kanssa, sen verran omatahtoinen tuo neiti on. Hyvin sopeutuvainen se on, yhtään se ei ole itkenyt ovella tai näyttänyt hämmentyneeltä jäädessään tänne. Varmasti tuo Maida-siskon täällä olo on myös osaltaan helpottanut Taran sopeutumista.

Ulkoilut onkin sitten mielnkiintoisia, tara ei ole tottunut kävelemään näin isossa laumassa, joten alkuun se oli vähän hakemista, nyt menee jo paremmin.

Tänään käytiin tuossa läheisillä pelloilla kävelemässä ja syömässä pupunpaskaa. Siellä on ojia, joiden yli me omalla porukalla aina hypitään, mun moka tietenkin etten älynnyt ettei Tara vältis osaa/tajua hypätä. Ja niin siinä kävi, että Taran takajalat pulahti ojaan. Voi miten se oli loukkaantuneen näköinen! Onneksi ilma oli lämmin, joten mistään vilustumisesta ei ollut pelkoa, seuraavan ojan yli nostin neidin, arvelin että saan sen paremmin seuraavankin kerran meidän mukaan, kun en nyt liikaa uittele sitä.