Eipä siinä, mutta kun en meinaa nähdä lukea tätä tekstiä, enkä keksi mistä sen saa suurennettua..(muoks. ohhoh, johan ulkoasu muuttui kun vähän nappeja paineli, no niin, hyvä näin.)

Ihanaa kun viikonloppu alkaa, on taas enemmän omaa aikaa. Jokohan laittaisin matot lattialle..Viime sunnuntian pesin matot ja nyt en ole raaskinut laittaa niitä lattialle, ettei ne heti olis ihan rapaiset. Tällä logiikalla, niitä ei kannata laittaa ollenkaan lattialle, koska joka tapauksessahan ne jossain vaiheessa likaantuu, hehheh. Ehkä laitan ne huomenna, kun luuttuan lattiat.

Meillä on niin kivaa, kun Anniella ja Basialla on juoksut ja tärppipäivät.. Kamir kusee rättinsä märäksi ja hinkuu likkojen perään. Onneksi nämä juoksut yleensä tulee kaikille likoille suht samaan aikaan, niin yhdellä hermonkiristyksellä hoituu homma melkein puoleksi vuodeksi.

..ainakin Maidaa. Tänään ei tulvi (huomenna kuulema sitten), vaan paistaa aurinko! Käveltiin koirien kanssa tuossa läheisellä lammella ja siellä oli lokkeja ja sorsia. Sorsilla oli vissiin menossa joku saippuasarja kolmiodraamoineen, kun siellä ne hätyyttelivät toisiaan. Mai parka istui ja katsoi niitä tarkasti ja tärisi..Viimeinen niitti Maidalle oli, että sen huomaamatta joku puolisukeltelija-tirppa oli mennyt uppeluksiin ja nousi pintaan ihan meidän edessä. Maida parka sai aika hepulin. Hetken se sitten kulki sylikyydillä. Arvelin ettei sitä kannata koittaa talutella, kun se selvästi niitä lintuja pelkäsi.

Tuli kyllä tosi kesäinen olo, kun lokit kirkui ja sorsat ui siellä lammessa. Tulisi vaan nopeasti lämpimät ilmat ja aurinkoa!
Eikä vähiten siksi että kohta alkaa näyttelyt ja olis ihana saada Twiggylle vähän väriä nahkaan, ennen kuin mennään kehiin pyörimään.

Twiggyn eka näyttely on jo ensi kuussa 11 päiväTurengissa!

Sitä ennen meidän M pennut käyvät pyörähtämässä Hollolan pentunäyttelyssä. Ja toivon todella, että silloin on lämmintä ja aurinkoista, muuten voi olla että nakut ei halua olla ilman vaatteita.

Edelisen kerran kun kirjoitin sataa tihutti, tänään on vettä tullut kuin saavista ja jos tätä jatkuu, on ensi kerran kirjoituksen otsikkona TULVII.
Koko päivän siis on ollut tasaisen harmaata ja vettä on tullut. Vinkuvinku ja valivali, mutta missä hitossa se aurinko on. Koko hemmetin kesän satoi ja syksyn satoi ja talven satoi ja näköjään se meinaa sataa koko keväänkin. Minä ja koirat vaaditaan aurinkoa! Tai osa koirista ainakin. Annie ja Maida painaa menemään ulkona kuin ei mitään. Kamir ei meinaa lähteä ulos ollenkaan ja vänöttää perässä niin paljon kun hihna antaa. Mutta Maida ja Annie vaan kaahottaa eteenpäin ja olisivat varmasti pidempäänkin ulkona, jos vaan emäntä ja muut koirat siellä viihtyisi.

Se siitä auringosta, tänään on tihkusatanut oikeastaan koko päivän. En jaksa kuitenkaan valittaa, nimittäin ilta yhdeksän aikaan, kun käytiin ulkona, oli sateesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi aivan upea ilma. Ilta tuoksui hyvälle ja linnut lauloivat täysillä, oli keväinen olo, huolimatta ilmasta. Koirat eivät nauttineet samassa määrin kuin minä, Maida parkakin katsoi sen näköisenä, että mitä täällä oikein on tapahtunut. Kamir, meidän mies talossa, suorastaan raahautui perässä ja nosteli laiskasti koipeaan. Vauhti kiihtyi, kun se huomasi että kotiin päin ollaan menossa.

Meidän lauma kutistui hetkeksi seitsemään koiraan.Mina lähti Mäntsälään Syrjästen perheen iloksi, kokeilemaan miten yhteiselo siellä sujuu. Mina on menossa kesällä tekemään pennut Syrjäsille ja nyt on menossa pieni harjoittelujakso.

Minan menoa katsoin ikkunasta ja niin hienosti neiti steppasi autolle. Vähän se katseli meidän talolle päin, että eikös se äiskä tulekaan, mutta uskon että sillä on mukavaa siellä Mäntsälässäkin. Onhan se ollut siellä viime kesänäkin riiureissulla. Minulle tulee varmasti sitä kovempi ikävä, kuin sille minua. Mina on niin sopeutuva, jos on hyvää seuraa ja ruokaa, niin se kyllä viihtyy.


Käsittämätöntä miten yhden koiran puuttuminen voi tuntua siltä kuin porukasta puuttuisi enemmänkin. Laskin ulkoillessa koirat useampaan kertaan, kun tuntui ettei tässä nyt millään voi olla koko bändi kasassa.



Maidan olemista on tänään taas katseltu ja en voi käsittää että pieni pentu voi olla noin suuri persoona. Sen eleissä ja ilmeissä on niin paljon sellaista ei pentumaista viisautta ja kärsivällisyyttä ja välillä taas se on aivan pieni pentu, pennun elkeineen. Tänään Maida onnistui ensimmäisen kerran hyppäämään sohvalle! Nyt ei Mömmis-äiti ole turvassa pieniltä hampailta enää sielläkään.

Tosin Mömmis kuvittelee nykyään menevänsä rantalomalle. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen löytänyt Mömmiksen nukkumasta kissamme Nemin hiekkalaatikosta. Möm on selvästi päättänyt viettää vähän hiekkarantalomaa.

Tänään näin ensimmäisen sitruunaperhosen ja ensimmäiset leskenlehdet, KEVÄT! Takatalvea ei toivottavasti enää tule, vaan nyt saisi jo alkaa lämmetä ja loputkin lumet varjoista sulaa pois. Koirat ottavat aurinkoa ikkunan läpi kotona ollessa ja ulkona viihtyvät kaikki, kun maa on kuiva ja aurinko paistaa.

Pikkuinen Maidakin remmilenkkeilee jo sujuvasti meidän kanssa, vaikka onkin vasta 13 viikkoinen. Niin nätisti se kulkee hihnassa ja välillä saa pentumaisia leikkimiskohtauksia. Maida on iso persoona, siinä oli alusta asti jotain. Koko pentue oli yllätys, Mömmis ja Kamir järjestivät sen salaa minulle. kun asia valkeni, oli liian myöhäistä tehdä mitään, oli vaan otettava vastaan mitä oli tulossa ja syyteltävä mokasti itseään.

Maida syntyi viimeisenä kolmesta pennusta, ja heti kun sain sen käsiini ja katsoin sen naamaa, sanoin:No moimoimoi! Sinä jäät tänne.